Median sanotaan nykyään olevan jo neljäs valtionmahti. Media suosii, tuomitsee, tiedottaa, ja ohjaa puheenaiheita. Media on kaikkialla, mutta kuinka pitkälle medioitunut maailma voi kehittyä? Kuinka syvälle media voi tunkeutua elämäämme? Monet ovat varmasti todenneet, että oppilaat ovat useimmiten opettajia taitavampia käyttämään teknisiä laitteita. Teknologia on heille arkipäivää. Sitten sanotaan, että koulua ei saisi eristää arjesta. Media ja tekniikka ovat nykyään lasten arkea, se on nykyaikaa. Silti voi mennä vielä jonkin aikaa, kunnes ylioppilaskirjoitukset siirtyvät kynä-paperi –tekemisestä tietokoneen kautta suoritettavaan kokeeseen. Vaikka koulumaailma ei ehkä olekaan kehityksellisesti vielä siinä vaiheessa, että internetin käyttö kokeessa sallittaisiin, niin tietokoneella kirjoittamisen pitäisi olla vähintäänkin sallittua. Luennoilla on noussut muutenkin esiin tietokone-lyijykynä vastakkainasettelu. Vaikka teknologia onkin ottamassa valtaa nykyaikana, en halua uskoa siihen, että tulevaisuudessa emme käyttäisi enää kyniä. Voiko olla mahdollista, että kahdenkymmenen vuoden kuluttua lapsille ei enää opetettaisi perinteistä kirjoitustaitoa, vaan kaikki kirjoittaminen tapahtuisi tietokoneen näppäimillä? Vaikka väistämättä sekin aika vielä koittaa, että koulukirjat korvataan ipadeilla, niin ajatus kirjoituksen opetuksen poistamisesta hämmentää ja jopa kauhistuttaa. En itse ainakaan pysty kuvittelemaan maailmaa, jossa ihmiset eivät osaisi kirjoittaa kynällä paperille.

Vaikka mediasta onkin tulossa yhä suurempi osa ihmisten arkea, ja sillä on paljon positiivisia vaikutuksia mm. oppimiseen, on sillä myös haittapuolensa. Sosiaalisen median uhat, kuten kiusaaminen tai väärällä nimellä esiintyminen, ja lapsille epäsopivat materiaalit ovat median negatiivista puolta. Ei lapsia kuitenkaan pitäisi suojella liikaa medialta. Eikä täydellinen suojelu luultavasti enää nykyään olisi edes mahdollista. Toki lapsille asetetaan kotona rajoja, että mitä televisiosta saa katsoa, ja minkälaisia pelejä pelata, mutta nämä ovat pieni osa siitä maailmasta, joka lapsia ympäröi joka päivä. Lapsille ja nuorille olisikin opetettava medianlukutaitoa, joka opettaa heitä kriittisyyteen mediamaailmassa. Parhaimmillaan lapsi kuitenkin oppii mediasta uusia tärkeitä tietoja ja taitoja, mistä on osoitus mm. edellisellä luennolla mainittu ”Hole in the wall”.

 Voiko opettajan korvata tietokoneella? Opetuksen ehkä jossain määrin kyllä, mutta ei opettajaa. On totta, että lapset oppivat valtavasti asioita tietokoneen välityksellä, mutta opetuksen on oltava vuorovaikutteista. Tämän vuoden Vakava-aineistossa oli artikkeli, jossa puhuttiin tietotekniikan tulosta, ja miten sitä pyrittiin hyödyntämään opetuksessa. Yksi idea 70 –luvulla oli, että oppilaat opiskelisivat huoneessa yksin seuranaan ainoastaan tietokone, jonka kautta oppilaat tekisivät harjoituksia. Tällainen sosiaalisesti eristetty opetus ei vastannut oppilaiden tarpeita, eikä tuottanut tuloksia. Toisen mallin ajatuksena oli jäljitellä pienen lapsen tutustumista ympäröivään maailmaan. Kehitettiin tietokoneohjelma, jossa oppilaat voivat tutustua monimutkaisempiinkin asioihin, joita lapset eivät kohtaa tavallisessa ympäristössään. Ohjelmat voisivat liittyä esim. matematiikan opiskeluun, luonnontieteisiin tai mihin tahansa kouluaineeseen. Tämän ohjelman testaus tuotti hyviäkin oppimistuloksia, mutta sen ongelma oli suuret kustannukset. Lisäksi on epätodennäköistä, että jokainen oppisi spontaanilla kokeilullaan kaiken sen tiedon, jota koulumaailmassa opetetaan. Tietokoneet eivät voi korvata suoraan opettajaa, mutta niiden avulla saa paljon lisätietoa opetuksen tueksi. Ja tätä opettajan tulisi hyödyntää. Nykyajan lapset ovat syntyneet tietotekniikan maailmaan, ja nykykoulu eristäytyy koko ajan enemmän lasten arjesta, jos se ei pyri seuraamaan yhteiskunnan kehitystä.

”Hole in the wall” oli mielenkiintoinen kokeilu, jossa lapset oppivat tietokoneen avulla englantia ja tietokoneen käyttöä ainoastaan seinässä olleen koneen ansiosta. Kehitysmaissa tämä onkin todella hyvä idea, sillä kouluopetusta ei ole kaikille saatavilla, eikä tietokoneita monellakaan kotona ole. Suomessa, ja suurimmassa osassa Eurooppaa sen sijaan tämä kokeilu olisi melko tarpeeton. Lasten vapaa-aikaan sisältyy jo nyt usein liikaa tietokoneella oleskelua ja konsolipelien pelaamista. Jos ei jokaisella, niin ainakin selvästi suurimmalla osalla lapsista on kotona tietokone. Lapset myös oppivat hyvin englantia koulussa opetuksen korkean tason ansiosta. On toki totta, että lapset oppivat valtavasti asioita tietokoneen kautta, ja koulun ulkopuolella. Tietokonepeleissä käytetään usein englannin kieltä, jolloin lapsen kielitaito kehittyy sitäkin kautta.
Jatkuvasti yhä suurempi osa arkisista toiminnoista löytyy verkosta. Jopa urheilusuoritukset ja –tavoitteet on mahdollista laittaa nettiin. Esimerkiksi Heia Heia on nettisivusto, johon voi listata omat juoksumatkansa ja –aikansa. Ja jos tavoitteena on juosta marathon puolen vuoden päästä, on sivustoja, jotka valmistavat jokaiselle henkilökohtaisen harjoitusaikataulun, jota noudattamalla hän on puolen vuoden päästä valmis juoksemaan marathonin. Meillä on siis halutessamme ilmainen, kaikkien saatavilla oleva valmentaja – netti. Onko siis mahdollista, että tulevaisuudessa jopa urheiluvalmentajat korvataan koneilla? Tähän en jaksa, enkä halua uskoa. Urheiluharjoittelussa tarvitaan lajikohtaisia taitoja ja tekniikkaa. Tämä on asia, jota koneet eivät pysty meille opettamaan, sillä lajitekniikan kehitys ja hallinta ovat henkilökohtaisia asioita, jotka kehittyvät jokaisella urheilijalla eri tavalla ja eri tahtiin. Oikean tekniikan oppimiseen vaaditaan vahvaa vuorovaikutusta ja palautteen saantia. Sama asia pätee opiskelussa. Kaikki oppivat eri tavalla, mutta tarvitsevat siihen sosiaalisen ympäristön, eikä tietokone yksin pysty siinä palvelemaan.

Media - välittäjä ja vuorovaikutuksen keino. Siitä on tullut hyvin suuri osa nykymaailmaamme. Perinteiset mediat, kuten erilaiset lehdet ovat suurimmaksi osaksi löydettävissä myös verkosta. Ihmiset voivat lukea Hesaria tai Iltasanomia ilmaiseksi netistä milloin haluavat. Tarvitaanko kohta enää painettuja sanomalehtiä, kun ne voi lukea helposti netistäkin? Aamulehden lukeminen kahvikupin ääressä on kuitenkin monelle meistä se ainoa keino, jolla päivä lähtee käyntiin. En usko, että monikaan kovin mielellään lukisi aamulehteään netin kautta herättyään.

Sosiaalinen media on yksi digitaalisen median lajeista. Mielestäni sosiaaliseen mediaan liittyminen riippuu paljon omasta elämäntilanteesta. Murrosikäiset nuoret kaipaavat usein ikäistensä tukea ja hyväksyntää, jolloin he hakeutuvat sinne, missä muutkin nuoret jakavat kuulumisiaan, ja missä he voivat tuntea kuuluvansa jonnekin. Myös siinä tilanteessa, jos esimerkiksi joku läheinen ystävä tai perheenjäsen asuu kaukana maailmalla, facebook tai muut sosiaaliset mediat ovat helppo ja halpa tapa pitää yhteyttä heihin. Tällaisissa elämäntilanteissa sosiaalisen median merkitys korostuu, ja sen ensisijainen käyttötarkoitus ei olekaan enää omien mielipiteiden tai päivitysten julkaiseminen muiden nähtäväksi, vaan tärkeämmäksi tarkoitukseksi nousee yhteydenpito läheisiin ihmisiin.

Sanotaan kai myös, että medioituneen maailman ansiosta eri paikkojen välinen matka lyhenee. Esimerkiksi voidaan näyttää elävän tuntuisia kuvia Roomasta, jolloin ihmisten ei tarvitsisi matkustaa Roomaan kun he näkisivät kaupungin Suomesta käsin. Eihän se kuitenkaan ole lähelläkään sitä kokemusta, jonka ihminen kokee matkustaessaan jonnekin. Matkustaessaan ihminen kokee tunteita, joita ei välttämättä kotona tunne. Jännitys ja uuden paikan viehätys saavat usein ihmisen rentoutumaan ja voimaan hyvin. Ja vaikka ihmisille näytettäisiinkin kuvia nähtävyyksistä, ei matkustaminen kuitenkaan ole pelkästään nähtävyyksien katselua, vaan yhdessäoloa ja irtautumista arjesta. Ympärillä olevat ihmiset ja vuorovaikutus ympäristön kanssa luovat sen aidon tunnelman. Pelkät kuvat ja ihminen eivät koskaan voi todellisuudessa toimia vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa keskenään.